Prinsessateemalla

Tässä päivänä eräänä minulle rakas prinsessaihminen täytti kolme vuotta. Synttärijuhlien teemaa ei erikseen tarvinnut ilmoittaa, koska kaikki lähi-ihmiset jo tiesivät muutenkin, että hän on Todellinen Prinsessa.
Korttiin innostuin kokeilemaan leimasinta, joka vaan on jostain syystä jäänyt kokeilematta aiemmin, vaikka olenkin sen ostanut jo hirmu kauan sitten. Puukynillä värittelen aina leimakuvat, kun en oikein tusseista ole koskaan oppinut pitämään.

Kuvassa puolivalmis kortti, valmiista en muistanut enää ottaakaan kuvaa :(
Valmiin voi kuvitella näin: kruunuleimasimella syntyi kruunu, joka leikattiin ääriviivoja myöten irti, kuten myös tyttö. Tyttö ja kruunu kohotarrapaloilla kiinni korttiin, kimalleliimoilla viimeistelyä (varsinkin kruunuun paljon!)

Pipon virkkasin aika kokeilu-luontoisesti ilman ohjetta, niinkuin neulomukseni ja virkkaamukseni tuppaavat yleensä syntymään. Siihenkin sai bling-blingiä helposti ujutettua, kun liimaili timantteja "risteyskohtiin".
Pipo ei varsinainen aurinkosuoja oikein ole, mutta ehkä pilvisempinä päivinä pitää kutrit pois silmiltä kesätuulessa ;)

pääsiäisen kynnyksellä

Täällä taas. Pitkän harmaan talven jälkeen. Lähes yhtä pitkällisen läppärinvaihdon jälkeen. Väsymyksen, laiskojen kuukausien, kadoksissa olleen inspiraation jälkeen.
Kevät on ihan kulman takana! Valo alkaa vaikuttaa.

Papereiden kanssa on tullut leikiteltyä viime viikkoina. Helppoja hyvänmielen juttuja, ei mitään uusia haasteita. Pieniä projekteja, joiden suurin pointti on ollut kerralla valmistuminen, ettei mitään jäis pitkin pöytiä odottelemaan seuraavaa sopivaa hetkeä jatkaa.

Unikirja:

Metallisia perhosia on värjätty alkoholimusteilla. Olivat menneet monen vuoden hyllyssä lojumisen jälkeen vähän kumman värisiksi, mutta piristyivät ihanasti väriterapiassa.
Ruuvi-imitaatiot on haaraniittejä, kannen läpi laitettu.

* * * * *

Nappirasia:

Laatikot, joissa puhelimet myydään, ovat ihan parhaita päällystettäviä! Ja sopivan kokoisia kaikenlaiselle askartelukrääsälle.
Vahvemmalla kakspuoliteipillä näppärää kietasta paperit ympärille.
Kirjaimet leikattu helmiäis-tarrasta Big Shotilla.

Toinen laatikko on ihan ilman kantta, nappilaatikon sisukseen laitettu nauha aukivetämistä varten.

Pieni söpö esine, jossa yhdistyy kaikki tärkein; paperit, napit ja pitsit :)


* * * * *

Ja vielä palmusunnuntain kunniaksi muutama huippuhelppo pääsiäsikortti:

* * * * *

Tästä taloudesta lähti tänä palmusunnuntaina vain yksi virpoja liikkeelle.
Minkä ihmeen takia sotkut oksa-askartelujen jälkeen on silti yhtä suuret kuin aiempina vuosina kolmen virpojan jäljiltä??

kertotaulun kertausta

Koska perheessä on kolme lasta, joiden kertotauluista pitäisi saada täydellisen toimivat loppuelämän haasteita ajatellen, päätin tehdä opiskelusta vähän hauskempaa. Ja madaltaa kynnystä itseopiskeluun. Ettei aina ole vanhemman varassa se, että opetellaan ja kuulustellaan.
Teimme yhdessä kertotaulukortit.
Jokainen kertotaulu on omanvärisensä kokonaisuus. Toisella puolella on lasku ja toisella puolella vastaus.

Siinä missä yksi tuskaili vastausten kirjoittamisen kanssa, toinen haaveili saavansa selvittää vastaukset ja kolmas jo huuteli niitä suureen ääneen (ollakseen paras ja voittamaton). Oli muuten aika hankalaa keskittyä kirjoittamaan oikeat jutut oikeanvärisille lapuille, kun hetkittäin jopa neljästä suusta hihkuttiin tai mutistiin eri numeroita ;D

Keksintönä ei todellakaan mikään uusi eikä askartelun kannalta erityisen kiehtova. Paitsi! Säilytyslaatikko on tekeillä, täytyyhän korteille olla ihana säilytyslaatikko! :)

muutama sana jumalasta

Kirja joka jäi mieleen moniksi viikoiksi lukemisen jälkeen.
Lapsi saa kanin, jonka nimeää jumalaksi. Vaikka kani ei kovin suuressa osassa tätä kirjaa olekaan, sen rooli on tärkeä. Tarina kattaa ajan lapsuudesta aikuisuuteen, keski-ikään saakka, kertojan äänenä kanin omistaja. Vaikka ääni on tytön, en oikein ollut lopulta varma, voiko sanoa, että tarina oli nimenomaan hänen.
Tunnelman perusteella niputtaisin kirjan samaan lokeroon vaikkapa Anita Shreven Silloin kerran tai Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimon kanssa. Jotain taianomaista on kirjailija saanut herätettyä eloon. Jotain, mistä jää sanoinkuvaamattoman haikea ja kiitollinen olo jälkeenpäin.

Alussa on perhe, jonka tytär ystävystyy kurittoman kiharatukan omaavan luokkakaverin kanssa. On veli, joka rakastuu parhaaseen ystäväänsä. Ja aikuiset, joilla on oma monimutkainen elämäntilanteensa jokaisella. Kipuja ja suruja, kaipuuta ja iloja kuvataan suurella lämmöllä, mitään paisuttelematta. Vuodet  muuttavat ihmisiä, ihmiset muuttavat eri kaupunkeihin, kaupungit muuttuvat siitä mitä ne olivat. Jokin punainen lanka säilyy koko ajan kaikkien päähenkilöiden välillä, lapsuuden tapahtumat luovat pohjan kaikelle aina vaan. Jokaiselle päätökselle ja millä lailla kukakin elää. Kaikki peilautuu kaikkeen yhä vaan.
Henkilöt eivät ole niitä tavallisimpia, mutta etäisiksi he eivät jää. Kenenkään kengissä en haluaisi olla, mutta en olisi kenestäkään halunnut luopua...

* * * * *

Samanlaista lämpöä on tässä sunnuntaissa, oikeassa elämässä. Joka hetkessä on tienhaaroja, joista valitsemme aiempien kokemustemme mukaan. On olemassa asioita, joita kaipaamme aina. Asioita, jotka kulkevat mukana aina, halusimme tai emme. Ja kaiken takana on lämmin syysaurinko, joka saa maailman loistamaan värisevien puunlehtien heijastamana.
Metsäpolut ovat ladanneet patterini. Olen toiveikas kaikkien suunnitelmieni suhteen ja täynnä energiaa tulevaan viikkoon.

Aurinkoa kaikille!

happea!

Muutaman viikon on tullut istuttua tiiviisti eri työpöytien ääressä tai autossa ratin ääressä, seisoskeltua kassan ääressä, juostua paikasta toiseen niin ettei ajatus enää pysy mukana. Jokainen sekunti on mennyt kiirehtiessä, kelloa katsoessa. Lopulta alkoi mennä jo yöunet, kun ei tahti ottanut hiljentyäkseen.

Viikonloppu on pyhitetty hengittämiselle. Sisällä nojatuolissa, musiikkia kuunnellen ja kirjaa lukien. Ulkona metsissä samoillen. Metsä tekee niin hyvää ihmiselle.
Tämän päivän metsäannos on jo nautittuna, syksyn väreineen.

Kalliolla, melkein puolessavälissä polkua, on täydellinen eväskahvin paikka. Kaatuneella puunrungolla istuessani huomasin tämän kaksikon:

"Happily ever after"

*  *  *  *  *

Hieman metsäteemaa sivuten, viimeisimmät korttini tein lintuteemalla.
Jokunen kuukausi sitten tehtyihin rippijuhla-kutsukortteihin sain pyynnön tehdä myös kiitoskortit. Oikeastaan teemana ei ollut lintu, eikä mitään teemaa edes ollut, mutta sellaisiksihan ne vaan kehittyvät. Teemoiksi. Sarjoiksi. Aiheiksi. Alkavat elää omaa elämäänsä, kun jostain aloittaa. Olen vain välikappale, jonka kautta paperit ja kartongit heräävät eloon :)

Aloitin ääriviivatarroilla:

Jokunen tipu tuli leikeltyä ja etusormen nivel muisti sen pitkään ;) (askarteluveitseä ei vaan pysty rennosti pitelemään, on pakko puristaa ihan hulluna niin, että on olkapäätä myöten lopulta krampissa!)

Taustamusiikit tipuille:

Ja sisäpuolelle tasku, johon rippikuvan voi sujauttaa: