paistetta

Onnellisuutta ja huolettomuutta täydellisimmillään:

Koiranpentu heinikossa!

Ihanaa linnunlauluista kesäpäivää kaikille!

muita maailmoja

Ihania kesäpäiviä. Heti aamusta koiranpennun kanssa ulos ja pitkiä aamupaloja. Muuhun ei kuntoni tällä hetkellä juuri riitäkään, joten aika pitkälti joudun olemaan sisällä ja paikoillaan. Lukemisen kannalta ihan loistavaa, vaikka muuten jo kyllästyttääkin.

Luin juuri eilen loppuun ohuen suomalaisen kirjan, joka jo pitkään on ollut listallani: Kiira Poutanen: Ihana meri. Kuvaus yläaste-ikäisen tytön anoreksiaan sairastumisesta.

Anoreksia-kuvauksia on tullut vuosien mittaan luettua aika paljonkin. Joku siinä aiheessa on, joka jää aina mietityttämään. Se on sairauksista käsittämättömimipiä, kehossa ilmenevä mielen järkkyminen. Miten voi ihminen nähdä itsensä lihavana ja löysänä ja painavana, vaikka vaaka ja peilikuva näyttää ihan jotain muuta? Jokaista kirjaa lukiessani minulle tulee tarve huutaa ääneen päähenkilölle, ravistella, raivota.  Miten voi muodostua mielen ympärille niin vahva muuri, ettei järjen sanat sinne ulotu, eikä itsesuojeluvaistoa enää ole?

Kirja on kirjoitettu minä-muodossa, teinitytön sanoin ja tuntein. Vähän päiväkirjanomaisesti, yhtään ympäristöä tai tapahtumia sen kummemmin selittämättä. Perheenjäsenet ja kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat keskustelunpätkiä ja tapahtumia, eivät muuten omia kokonaisuuksiaan. Ahdistus ja yksinäisyys on kaikkinielevää, johon tyttö hukkuu. Jokainen hetki päivästä on suorittamista.

Jäin miettimään, kuinka monessa perheessä sairaus ennättää liian pitkälle, ennen kuin sitä kukaan huomaa. Miten voi hoikka tyttö laihtua 10kg, ennen kuin vanhemmat alkaa epäillä mitään? Voisiko itselle käydä samoin?

Puolikas vuosi kierrekansissa

Taannoinen yötyöni päätyi tulokseen, johon olin erittäin tyytyväinen. Kirja saa luvan olla luotettuni ja olkapääni seuraavat kuukaudet. Ystäväni ja kaunokaiseni. Valmistusprosessi oli kovin erilainen henkilökohtaisena, kuin tilaustöitä tehdessä. Ei ehkä yhtä intensiivinen, mutta kevyen lämmin.

Löysin sattumalta ihan viimeaikoina hankkimani leimasimen, josta tuli "avain" koko kirjan teemalle:

Ja jotenkin häkkilintu-paperi ja kaikki tekstit ja numerot olivat omiaan juuri tähän. Tekstipaperia sävyttelin distresseillä, jotta sain kaikki "samaan sarjaan" sopiviksi.

Joku aika sitten olin Emmon mustekurssilla, josta jäi käteen erinäisiä haparoivia harjoituksia. Takakansi oli onnellinen yhdestä näistä kokeiluista, ja löysi paikkansa sopivasti. Kuin valettuna.

juhlimisen aihetta

Juhannuksen tienoilla meillä on aina juhlat. Perheen suurimmat synttärit. Keskimmäiseni on ihminen, jolla on niin paljon ystäviä, että he eivät mahdu millään samaan aikaan juhlimaan syntymäpäiväsankaria. Melkein koko luokka on kutsuttu (opettajaa myöten) ja kaikki kummit ja mummot ja pelkään hetkeä jolloin hän päättää haluta naapuruston koiratkin mukaan.
Nyt kun meillä on uusi oma vauva-koira, tehtiin kutsukorteistakin koiramaiset.

Big Shotilla leikatut tagit olivat riemuisa ahaa-elämys kutsukorteiksi (laitteet Sinellistä, paperit Amaliasta). Ajattelin jotenkin yli-positiivisesti, että tällä lailla tulee yksinkertaiset ja hyvät kortit. Ja ovathan ne, mutta joskus voisi tällaisissa asioissa ihan mennä myös siitä missä aita on matalin, ja tulostaa vain kuvalla varustettu teksti, taiteltuna A4:sesta kortiksi. Mutta ei! Minä en sellaiseen pysty, vaan teen ihan itse ja päädyn käyttämään seitsenkertaisesti aikaa siihen nähden mitä tarkoitus olisi ollut. Tuskailen ja väännän lopulta osoitteita väsyneenä yön pimeinä tunteina, mutta silti riemusta kippuralla. Koska kellään ei ole näin hienoja ja huolella tehtyjä.

Etupuolen "kutsu" ja tassunkuvat on tehty versamark + musta kohojauhe -yhdistelmällä ja toisella puolella on valkoisella paperilla tulostettu teksti. Musta pulveri oli kohtalaisen kinkkinen käyttää. En tiedä johtuiko paperista vai jauheesta, mutta suttua jäi paljon. Tosin se ei haitannut tässä teemassa lainkaan, kuratassu menee ihan hyvin.

Yötyö

Ajelin puolen yön jälkeen kotiin työpöytäni ääreltä. Kuu kellui suurena ja surullisena taivaalla, kovin täytenä. Mietin, miten erilaista on koko elämän tunnelma yöaikaan. Kaikki on pysähtynyttä, varjoihin kadonnutta. Puut olivat mustana leikekuvana tummansinistä taivasta vasten, musiikki leijaili autossa. (Päivällä musiikki täyttää auton, mutta yöllä se laajentaa, oletteko huomanneet?)

Askartelukin oli erilaista. Harvoin myöhäisiä askartelutunteja kokeneena (aamuvirkku), olin aivan hullaantunut hiljaisuuteen ja tunnelman tiiviyteen. Yöllä hiljaisuus on jotain aivan muuta kuin päivällä, se on enemmänkin ympäristön pysähtyneisyyttä. Sitä, että ikkunan toisella puolella on pimeää, kuin joku olisi kietonut peiton talon ympärille, ja itse on lämpimässä ja eristyksissä sisäpuolella. Se on hiljaisuutta, vaikka radio pitää ääntä, ja toinenkin ihminen tekee töitä samassa huoneessa. Se on sitä, että musiikki tavoittaa sinut luita ja ytimiä myöten, eikä ole vain taustaa.
Ehkä myöhäisinä tunteina tulee tehtyä myös erilaista tulosta kuin päiväsaikaan?
Ainakin olin itse tyytyväinen.

Aluksi näytti tältä:

ja tältä:

ja pöytä oli lopulta niin täynnä silppua ja leimasinta ja kaikkea, että eihän siinä olisi pystynyt enää mitään edes tekemään. Kuin vain olemaan väsynyt ja tyytyväisyydestä täyttynyt. Onneksi kirjat tulivat valmiiksi. Vielä en ole niitä valokuvannut.