Yötyö

Ajelin puolen yön jälkeen kotiin työpöytäni ääreltä. Kuu kellui suurena ja surullisena taivaalla, kovin täytenä. Mietin, miten erilaista on koko elämän tunnelma yöaikaan. Kaikki on pysähtynyttä, varjoihin kadonnutta. Puut olivat mustana leikekuvana tummansinistä taivasta vasten, musiikki leijaili autossa. (Päivällä musiikki täyttää auton, mutta yöllä se laajentaa, oletteko huomanneet?)

Askartelukin oli erilaista. Harvoin myöhäisiä askartelutunteja kokeneena (aamuvirkku), olin aivan hullaantunut hiljaisuuteen ja tunnelman tiiviyteen. Yöllä hiljaisuus on jotain aivan muuta kuin päivällä, se on enemmänkin ympäristön pysähtyneisyyttä. Sitä, että ikkunan toisella puolella on pimeää, kuin joku olisi kietonut peiton talon ympärille, ja itse on lämpimässä ja eristyksissä sisäpuolella. Se on hiljaisuutta, vaikka radio pitää ääntä, ja toinenkin ihminen tekee töitä samassa huoneessa. Se on sitä, että musiikki tavoittaa sinut luita ja ytimiä myöten, eikä ole vain taustaa.
Ehkä myöhäisinä tunteina tulee tehtyä myös erilaista tulosta kuin päiväsaikaan?
Ainakin olin itse tyytyväinen.

Aluksi näytti tältä:

ja tältä:

ja pöytä oli lopulta niin täynnä silppua ja leimasinta ja kaikkea, että eihän siinä olisi pystynyt enää mitään edes tekemään. Kuin vain olemaan väsynyt ja tyytyväisyydestä täyttynyt. Onneksi kirjat tulivat valmiiksi. Vielä en ole niitä valokuvannut.