Elämä on

Kun katson taaksepäin tätä kevättä ja kevättalvea, en pystyisi kyseistä ajanjaksoa yksiselitteisesti sanoiksi pukemaan. Jos joku kysyy "mitä kuuluu", on aina vain haastavampaa vastata. Hyvää vai huonoa? Mikä on hyvää, ja mikä huonoa? Ja pitäisikö samalla tähdentää, että kyllä minä oikeastaan olen onnellisempi kuin koskaan, vaikka käytännönkuulumiseni kuulostavat aika kamalilta. Sitä mukaa kun päivittäisen arkielämän itsestäänselvyydet lakkaavat olemasta itsestäänselvyyksiä, nousee seasta monimutkaisia haaveita ja totuuksia, jotka ovatkin loksahtaneet itsestäänselvyyksiksi.
Jos ei sattumalta ole terveyttä, niin ainakin asioiden kauneus korostuu. Jos ei ole mahdollisuutta vaikuttaa arjen tapahtumiin riittävästi, löytääkin itsestään uudenlaisen uljaan asenteen.
Tarkoitan siis sanoa, että vanhat kliseet ovat niin käyneet tässä uskomattomien kuukausien varrella toteen.
"Asenne ratkaisee"
"Kauneus on katsojan silmässä"
"Rahalla ei saa onnea"
"Ihminen pystyy mihin vaan, kun tarpeeksi haluaa"
Ja niin edespäin. Noitahan riittää.

Jos nyt vaikka tällä erää kauneudesta:
Viimeksi täällä päivittelin työpöytä-nurkkaukseni siivousta. Siitä tuntuu jo olevan ikuisuus (ja pöydän taas sotkuisuudesta päätellen enemmän kuin ikuisuus..)
 Nyt sitten tällä välillä olen vihdoin saanut kodinulkopuolisen työhuone-nurkkaukseni rakennettua valmiiksi. Ja se jos mikä on ollut silkkaa huokailua ja ihastelua. Koska siihen nurkkaukseen olen saanut ja voinut tuupata niin paljon kauniita, söpöjä, vaaleanpunaisia, imeliä yksityiskohtia, kuin vain itse olen halunnut. Kukaan mies tai lapsi ei ole arvostellut ruusukuvioita tai värejä, saati aina-joka-paikkaan-soveltuvia pitsejä. Ystävä, jonka kanssa "asun" samaa työhuonetta, on onneksi aivan yhtä pitsinen ja ruusuinen ja vaaleanpunainen askartelusisustuksen suhteen :)
Olen tovin jos toisenkin (lue: euron jos toisenkin) kuluttanut säilytyskorien ja kippojen ja laatikoiden ja hyllyjen valisemiseen ja osteluun. Koska tila on niin minimaalinen, verrattuna vaikka kokonaisen kodin sisustamiseen, ei prosessi ole hengenvaarallisesti käynyt kukkarolle. Sitäpaitsi paljon voi saada aikaan vanhoista jämistä ja ylimääräisyyksistä.
Toisaalta, vaatimuksetkaan eivät ole järin korkealla. Nurkkauksen täytyy olla toimiva ja ilo silmälle.
Kuinka paljon syvää onnea voikaan saada aikaan pieni ihana metallipurkki, tai oikeanvärinen askarteluveitsi juuri päällystetyssä pahvitelineessä! (nämä ovat varmaan sukupuolisidonnaisia riemuja?)

Muutamia kuvia "muuton" jälkeisiltä alkuhetkiltä:

Kellogg's- rasiat! Sopivat taustatapettiin niiiiin hyvin.

Kuvioteipillä päällystetyn pahvilaatikon kylki. Teippi Amaliasta.

Päällystäminen jäi päälle... Olisin lopulta päällystänyt ihan ja vaikka mitä, mutta aika kun on rajallista. Joka päivä.
Ruusukuvioinen pahvilaatikko on tapetoitu, ensimmäinen tapetoimani asia koskaan. (no, tapettiliisterillä olen kyllä joskus boordia laittanut. Ja ihan seinään siis, ei pelkästään laatikoihin tai kirjankansiin.) Tapetin ja pahvilaatikon saattoi yhteen kirjansidontaliima. Vaikuttaa vahvalta liitolta.

Melkolailla kaikki muu on löytänyt paikkansa, mutta nauhat ovat ihan tilanteesta sekaisin. Vähän käy niitä jopa sääliksi, tuntevat olonsa ehkä pahastikin jo arvottomaksi, kun ovat kasassa ja solmussa joutuneet olemaan. Mutten osaa päättää, miten nauhat parhaiten asettuisivat!