Joulun alla kävin tarkastamassa, että Lontoo on yhä paikallaan ja lentokoneet lentävät talvipyrylläkin. Matkalukemisena oli Haruki Murakamin Norwegian wood.
Pidin kirjasta aivan valtavasti, ja luen taatusti jotain muutakin samalta kirjailijalta.
Teksti oli suoraa, mutta vähäeleistä. Päähenkilö tuntui olevan rehellistäkin rehellisempi, täysin avoin ja peittelemätön. Samoin tavallaan kaikki muutkin kirjan henkilöt, vaikka kummallisia olivatkin. Ihmiskohtalot ovat rankkoja ja synkkiäkin, mutta kaikki oli silti kuin pitsiä ja tomusokeria. Surullisen kaunista. Dialogien suorapuheisuus ja osin jopa hätkähdyttäväkin rivous ei ihmeellistä kyllä muuttanut pitsistä mielikuvaani missään vaiheessa.
Haikeaa oli luopua, viimeinen sivu lukea ja kansi sulkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti