kirjat vaatimattomissa sävyissä

Sain joku aika sitten väritoiveeltaan erikoisen tilauksen.

Kirjan piti olla täysin valkoinen. 

Ihan hetken jouduin pohtimaan minkälaisilla materiaaleilla lähteä liikkeelle, jotta silti kansiin saisi riittävästi tekstuuria. Päällystin ensin kansipahvin puukuvioisella kontaktimuovilla ja leikkasin sitten Big Shotilla helmiäiskartongista kukkia. Kontaktimuovipäällystys on hauskaa vaihtelua papereille, kun ei tarvitsekaan teippien kanssa työskennellä. Haluan aina saada kansista mahdollisimman kestävät, jotta kirjaa voisi myös kuljettaa mukana, joten kovin paljoa koholla ei koristeet saa olla, eikä mitkään nauhojenpäät tai papereiden reunat voi olla irrallisia. Kukat asettuivat aika nätisti.

Tätä valokuvatessa kaipasin taas niin jonkinlaista valopöytää. Tavallinen sisävalaistus ja työpöytälamppu ei oikein meinaa toimia toivotulla lailla.

Kansien sisäpuolelle leimasin perhosia läpinäkyvällä kokopulverilla.

Samaan tilaukseen kuului toinenkin kirja. Siinä sai olla väriä, mutta meni varovaisella linjalla kuitenkin.

Kohopulverilla jalanjäljet ja vähän pitsiä alle..

Takakansi.

(huomaan nyt vasta, että koirankarvakin ehtinyt mukaan..)

Ja vielä sisäpuoli.

Molemmissa käytetty sivuina Multidesign-paperia. Se on ollut tähän mennessä ihan parasta. Tavallinen kopiopaperi on mielestäni vähän liian heppoista, jos haluaa laatua. Etsinnässä on kyllä, josko jostain löytyisi kevyesti sävytettyä, sopivan vahvuista paperia. Kopiopapereitakin on tietysti normaalin 80g lisäksi myös tukevampaa, mutta väreissä on toivomisen varaa. Mitä nyt olen vähän asiaa vasta tutkinut. Kovin ovat voimakkaita pastelleja, eikä oikein löydy nättejä murrettuja sävyjä. Olisko kenelläkään vinkkejä?



ps. Kaisalle terveiset :)

adventin valo

Talven ensimmäisen kynttilän asetin ikkunalaudalle palamaan, ennen kuin lähdin metsään. Lähtiessä vielä näytti melko harmaalta, mutta heti kun pääsin koiran kanssa liikkeelle, alkoikin aurinko tulla esiin. Pitkästä aikaa, harmaus väistyi!

Kuinka vahvasti elämänvoimaa on valotilkuissa, jotka puiden välistä siivilöityvät! Sammalten vihreys on sitä vimmaisempaa, mitä lähemmäs lumen aikaa tulemme.

Kuusten ja mäntyjen  vesipisarat jäätyneinä.

Keskellä metsää, lähes polkumme varrella, on vanha pihapiiri, josta ei ole jäljellä muuta kuin maakellarin jäänteet ja joitakin perustuskiviä. Talot ovat sijainneet siellä niin kauan sitten, ettei minkäänlaisesta tiestä ole jälkeäkään, saati rakennusten seinistä tai katoista.

Tämä voisi olla inspiraatiokuva neulojille ja virkkaajille: (mitkä värit!)

Toivottavasti muutkin ovat saaneet tankata valoa tänään :) Aika ihana kokemus synkän marraskuun keskellä.

Teipeille kotitalo

Olen kovin myöhäisherännäinen kuvioteippien suhteen. Washiteipit ja muut vastaavat ovat olleet jo suurta huutoa kauan, suurin innostus luultavasti monilla jo ohi. Nyt vihdoin olen itse alkanut päästä washien makuun.
Instagramissa seuraan joitakin kalenteri-ihmisiä, jotka suurimmaksi osin teipeillä ja tarroilla tekevät ihmeitä kalenterien perinteisentylsille sivuille. Heillä saattaa olla laatikoittain teippejä, värisävyttäin lajiteltuna. Ihan niin suureen hurahtamiseen en usko ajautuvani.

Teippejä on kuitenkin useita, ei vain yhtä tai kahta, ja taas kerran vähän järjestystä muutellessani kippo, jossa teipit olivat, joutui muuhun käyttöön. Hommasin sitten seinähyllyn ja ryhdyin toimeen. Maalaus täysin valkoiseksi, yltympäriinsä (ei aivan helppoa ja pikaisinta valkoisen kanssa, tasaiseksi maalaaminen..). Takaseinät peitin tekstikuvioisella silkkipaperilla, servettitekniikalla.
Pitseihin pujottelin ensin kapeaa satiininauhaa ja teippasin pitsit voimateipillä talohyllyyn kiinni. Muutama timantti koristeeksi.

Täysin suorat vaakatasohyllyt eivät tietenkään olisi pidelleet mieluusti rullaavia teippejä, joten reunat kaipasivat tuunausta. Grillitikuista leikkasin sopivan pituiset pätkät ja liimasin ne reuhoihin esteiksi. Toimii mainiosti!

arkistoista

Valokuvatiedostoja siivoillessa löytyy kaikenlaista mitä on jo ehtinyt unohtaa.
Viimeisin löytöni juurikin tänään on tilaustyö, jonka aiheena piti olla Kiina.
Tästä on jo aikaa varmaan vuosi, jos ei enemmänkin, kun tämän tein. Lahja oli tilattu tytölle, joka on pienenä adoptoitu Kiinasta, ja nyt jo on varhaiseen aikuisikään ehtinyt.

Kartta on tulostettu kuvansiirtopaperille, joka taas on silitetty puuvillakankaaseen. Marjapuuron väriset reunat on tehty kangastussilla ja samoin kiinankielinen teksti. Pinta on käsitelty kankaalle tarkoitetulla decoupage-lakalla, ja nauhan kiinnityskohtiin laitettu ihan paperiaskarteluun tarkoitetut eyeletit.

Useinmiten, kun joku kysyy, että "voisitkohan tehdä.." kyseessä on ainakin osittain jotain mitä en ole ennen kokeillut. Ja tehtyähän on tullut silti vuosien mittaan vaikka mitä! Siitä voinen päätellä, että luovuudella ei todellakaan ole rajoja, vaan aina voi kehitellä jotain uutta. Ongelma piileekin vain siinä, että kun on innokas tekemään vähän kaikenlaista, ja kokeilemaan aina uutta, ei jatkuvasti lisääntyvät tarvikkeet meinaa mahtua enää nätisti mihinkään... valtaan pikkuhiljaa koko asunnon...

sähköinen elämä

Yhä rajallisempi on valoisa aika päivästä tähän vuodenaikaan. Ensin aamuhämärä väistyy hitaasti ja haluttomasti ja melkein jo heti iltahämärä alkaa vihjailla olevansa lähettyvillä. Joku tuolla ylhäällä voisi vähän enemmän säätää kirkkauteen volyymia, harmaudessa laahustaminen saisi jo taas riittää.

Olin tarpeeksi ajoissa tänään ja ennätin kahden tunnin metsälenkkini tehdä valoisalla. Niin valoisalla kuin mahdollista. Hieman jopa sinistä näkyi jostainkohdin hetkittäin pilvien seasta.

Mietin kävellessäni nykyajan sähköistä elämää. Varoessani kompastumista juurakoissa, ajattelin niitä lukemattomia suuntia, mihin joka päivä pitäisi säntäillä. Aika ei vain tunnu kenelläkään riittävän mihinkään huolellisesti, pelkkää juoksua käytännössä ja myös sosiaalisessa mediassa. Sähköpostit ovat räjähtää liitoksistaan, kymmenet lasten harrastuksiin ja kouluun liittyvät sivustot vaativat päivittäin kirjautumista. Instagramia, Facebookia ja ties mitä selatessa uutisten mielenkiintoisuus ei ole tärkeintä, vaan ehdottomasti tärkeintä koko ajan on nopeus. Kukaan ei jaksa eikä ehdi odotella minkään latautuvan, tai koneiden hidastelevan. Jos ei kaikki ole heti tässä, juostaan jo välillä tai samaan aikaan tekemässä kahta muuta asiaa. Junalla matkustaessa on hoidettava juoksevat asiat puhelimella tai ipadillä, tai on toivottoman tehoton.

Vaadin saada lukea oikeaa kirjaa ilman syyllisyyttä! Haluan virkata sohvalla ilman tv:tä! 

Haluaisin vain pelkistää. Niin sosiaalista profiiliani kuin fyysistä tavaramäärääni, hajaääniä, yhteiskunnan painostusta joka suuntaan.

Vain metsässä asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Ja toisinaan askartelupöydän ääressä, ompelukoneen tutussa surinassa.

Kirjan kanssa, teen höyryä puhallellessa.

Viimeaikoina olen ommellut enemmän kuin ollut papereiden seurassa. "Täydellisen kukkaron metsästys" on ollut kuukausia meneillään. Ensin ompelin kukkaron johon mahtuisi "koko elämä", eli rahojen lisäksi myös puhelin ja avain.

Kaiken pähkäilyn ja vaivan jälkeen en kuitenkaan osannut käyttää tätä kukkaroa... Malli ei vaan sopeutunut käteeni. Lahjoitin sen uuteen kotiin.

Seuraavaksi kokeilin pienempää. Ja pehmeämpää.

Pehmeys oli taattu loimusametin kanssa, ja pussukka oli mukava kädessä. Kunnon arkikaveri. Mutta vähän ahdas kuitenkin. Ilman minkäänlaisia taskuja tai väliseiniä kaikki kortit ja rahat olivat iloisesti sekaisin. Kaipasin taas jotain uutta.

Päätin kokeilla kaksiosaista kehystä.

Kaksiosainen kukkaronkehys oli ensimmäinen lajiaan, mihin tein kaavoja ja se vaati vähän enemmän pohtimista. Kun vielä väliseinätkin piti saada molemminpuolin. Jotta olisi valinnanvaraa.

Tyytyväisyys oli hetken huipussaan, kunnes kokeilu osoitti, ettei kortit mahdukaan hyvin tähän pussukkaan. Pelkkää kehystä mittailemalla olis niin luullut, mutta ommeltuna ja liimattuna yhtäkkiä todellisuus oli toisenlainen... Vaakatasossa saranakohdat ei anna periksi ja pystysuuntaan kortit ei mahdu lainkaan. (sitäpaitsi kortteja on niin järkyttävä määrä, että pitäisköhän luopua kaikesta kanta-asiakkuudesta)

Tässä kohtaa matkustin Enkkuihin ja vierailin lempikaupassani - Aspire, vie joka kerta jalat alta. Tällä kertaa hullaannuin rahapussiin, joka oli mallia "mahtuu-koko-elämä".

 

Merkkikin oli niin mun elämää.

Mutta... korttitaskut olivat käytännössä kuitenkin hankalat käyttää ja kaupassa en ollut huomannut, että muutama tasku oli suorastaan väärin ommeltu, koska ne olivat ylösalaisin...

Käytin jonkun aikaa, ja käyttöä varmaan aina joskus tulee olemaan, mutta ei näin ison laatikon kanssa voi arkeaan jakaa ja työmatkoja matkustaa.

Huokaus.

Sitten löysin kivan näköisen kehyksen kaapistani ja lähdin taas suunnittelemaan ja haaveilemaan...

Lopputuloksena ehkä täydellisin tähän mennessä. Kortit mahtuvat pystyyn! Niitä on siten helpompi selailla. Käyttökokemusta ei vielä ole. Elämme jännittäviä aikoja ;)