earth without art is just "eh"

lauantai 7. heinäkuuta 2012

varauksia

Muutamaan viikkoon en ole keskittynyt lukemiseen lainkaan. Lukuunottamatta kahta hesarinlukukertaa ja paria tieteen kuvalehteä.. Ehkä koskaan elämässäni ei ole ollut näin pitkää aikaa vailla painettua sanaa.
Päätin kuitenkin ryhdistäytyä, ja laittaa varauksia kirjaston järjestelmään.
Jotain helppoa ja hyvin etenevää (vastapainoksi arjelle!) josta saisi nopeasti ja kivuttomasti kiinni.

Viimeksi kun luin, luin elokuvakirjan Nälkäpeli. Se olikin sinänsä uusi kokemus, että tuntui paremmalta katsoa ensin elokuva ja lukea  kirja vasta sitten. Aiemmin olen ollut lähes fanaattinen sen suhteen, että kirja pitää lukea ensin, ja sitten harkita, kannattaako sotkea elokuvalla mielikuviaan lainkaan.


Tämän suhteen ei kuitenkaan ollut mitään ennakkopaineita. Kirjan päähenkilöt asettuivat mukavasti päässäni samannäköisiksi kuin elokuvassa, solahtivat kivuttomasti rooliinsa. Tiesi heti ketä on kukakin, ja aika hauskaa luksustahan se on, ettei tarvitse kirjaa aloittaessaan yrittää oppia nimiä. Ne kun on jo tuttuja! Sen kun alkaa lukea vaan, ja homma ikäänkuin pyörii samantien ilman sivukausien tunnustelua ja tutustumista.
Elokuvahan on suhteellisen raaka itse pelin osalta, ja painottuu siihen. Mutta tässä oli kokonaisuus paremmin hallussa, ja päähenkilön tunteet ja motiivit välittyvät tietysti selkeämmin sanallisesti esitettynä, kuin ilmeistä ja toiminnasta arveltuna.
Ei mikään elämää suurempi kirja, vaikka saakin ehkä vähän pohtimaan mihin tämä maailma on lähivuosikymmeninä tai -satoina menossa. Aion kuitenkin lukea jatko-osatkin, ja pitää niillä sisälukutaitoani yllä :)

2 kommenttia:

  1. Hei! Saat meiltä jatko-osan lainaksi. Ei tarvii ostaa tai lainata ;-) Ja ihanaa, kun oot taas jaksanu/pystyny kirjoittaa tänne kuulumisia ja tuntemuksia.

    -Liisa

    VastaaPoista