earth without art is just "eh"

maanantai 9. huhtikuuta 2012

jotain violettia vaihteeksi

Kaiken paperiaskartelun ja valokuvien seasta eksyin pitkästä aikaa helmien pariin. Tuloksena oli tosi nopeassa tahdissa ja vähän puolivahingossa tehty kaulakoru. Se oli ikäänkuin kasassa ennen kuin pääsin kunnolla alkuun :)


 Kaikki helmet on vuosien varrella Sinellistä ostettuja, lukot ja intialaiset metallikorunosat myös. Osaa ei enää ole myynnissä edes, mutta nuo isoimmat helmet ja intialaiset ovat ainakin edelleen. En ole koskaan osannut mitään koruprojektia (tai mitään muutakaan projektia) aloittaa niin, että ostaisin vartavasten jotain korua varten tarvikkeet. Ehkä tietysti jonkun uuden jutun aina ostaa niin, että siitä tulee idea mieleen, mutta pääosin korut ja kaikki syntyy yhdistelemällä sitä kaikkea mitä kaapeista ja laatikoista kotoa löytyy. Joten sitä varten on pakko olla hamstrattuna aika laikka kaikkea aina, joka paikka täynnä...



Tuo kukkanen, josta saa kolmeen suuntaan lähdettyä, on tosi tosi vanhaa sarjaa, mutta nyt vasta kokeilin sitä ihan ekaa kertaa. Helmihatut on ihan suuri ihastukseni, varsinkin juuri tuo malli.

Suurin osa korutarvikkeistani on tällä hetkellä kovin "vanhentuneita", enkä osaa niitä käyttää ollenkaan, kun maku on muuttunut niin paljon vuosien mittaan. Pitäisi ehkä jotenkin lajitella ja lahjottaa /myydä, jotta kehtaisi ostaa sitten taas lisää :)

1 kommentti:

  1. Huomenia

    Kyllä se on näprys verissä sinulle, siinä missä meikäläinen tepastelee ihan vain huvin vuoksi.

    Närtsy

    VastaaPoista