earth without art is just "eh"

tiistai 1. tammikuuta 2013

Ensimmäinen huomen

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Minulla on tunne, että tästä vuodesta tulee haasteellinen, mutta antoisa. Mitään lupauksia ei ole tapana tehdä, aion vain elää täysillä ja nauttia luovuudesta.

Vuoden kahtena viimeisenä päivänä lueskelin ihan "välipalaksi" varsin tavanomaisen rikosromaanin, Kuudes matkustaja (Theodor Kallifatides). Löysin sen hyllystäni, tietämättä yhtään mistä se on sinne ilmestynyt, tai olenko sen jo aiemmin lukenut. Luultavasti olen lukenut aiemmin, kun haalea deja vu -tunne oli läpi kirjan, mutten kuitenkaan mitään juonesta muistanut.
Oikeastaan kirjasta sinänsä ei ole mitään ihmeellistä mainittavaa. Kohtalaisen hyvin kirjoitettu. Lukemisprosessi sinänsä oli jotenkin niin vuodenvaihdetta kuvaava. Vuosi ohi, seuraava alkamassa, ja siinä välissä oli mukavaa istuskella jalkalampun valossa nojatuolissa ja lukea vain jotain, ajattelematta mitään ihmeellistä. En kaivannut mitään tunteita ravistelevaa tai elämää suurempaa.
Joskus voi lukea kirjan samalla tavoin kuin söisi tavallisen, tutun työpaikkalounaan.

Kirjastossa on odottamassa pari päivää sitten tekemäni varaukset. Ne "oikeat" luettavat tämän välipalan jälkeen. Aion hakea ne pääkirjastosta, tutun kirjastoauton sijaan. Vuodenvaihteessa kun yllättäen parhaista parhain kirjastosetä vaihtoi työpaikkaa, ja lapsikatraani suree niin, että kieltäytyvät hetkeen menemästä kirjastoautolle lain. Kahden valtavan positiivisen ja ihanan kirjastotyöntekijän jälkeen odotamme haikeana ja jännityksellä, minkälaisen kuljettajan seuraavaksi meille löytävät. Voiko olla enää yhtä hyvä onni jatkossa?

Lainaan loppuun ystäväni lainaamaa lausetta, joka osui minuun kovin voimalla eräänä hetkenä:


"People disagreeing everywhere you look, makes you wanna stop and read a book."

(Bob Dylan)