puhelimet piiloon

Isoin projektini tässä lähiaikoina on lasten puhelimien hengissäpitäminen. Kun jokainen sai uuden puhelimen samaan aikaan, välkkyy euronkuvat kauhunsekaisesti silmissä koko ajan. Paasaan joka mutkassa niiden varovaisesta mukana matkustamisesta, kyllästymiseen saakka. Jälkikasvulle toki ei tule kyllästystä, kaikki paasaus kun näyttää tulevan toisesta korvasta ulos sitä mukaa, kun se juuri toisesta on mennyt sisään.
Mutta itse kyllästyin alta aikayksikön siihen vahtaamiseen.

Tein itse kaavat ja ompelin kolme puhelinpussia, kukkaronkehyksellä varustettuna. Ja pitseillä!
Kyllä - nuorimmaiseni on poika. Mutta hänellä onneksi oli jo kaupasta ostettu miehekäs versio. Kolmas pitsi-ihanuus meni keskimmäisen parhaalle ystävälle (sukua hänkin).

Tässä ensimmäinen:

Puhelimella on reilusti tilaa, pussukkaan mahtuu tarvittaessa vaikka kamera, jopa kamera JA puhelin, jos molemmat ovat hoikkia ;)
Päälli- ja vuorikankaan välissä on vanulevyä, ja tikkaukset tein aika väljästi, ettei kaikki pehmeys olisi tiessään liiasta ompelusta.

Edessä (tai takana, miten kukakin haluaa katsoa) on matkakortin mentävä tasku. Juuri sopiva ja kätevä. Isolla nepparilla.

Ja taskun alareunassa tietysti lisää ihanaa vaaleanpunaista pitsiä.


Seuraavat kaksi syntyivät sinisävyisiksi:

Kangas oli löytö kevään askartelumessuilta, ei pöllömpi sellainen!
Kukkaronkehyksiä löytyy aika laaja valikoima Sinellistä.

Tuplasti hyvää oloa

Jos muutenkin askartelu saa aikaan endorfiinin sopuisaa ylituotantoa, niin tässä on kyllä jo hyvää oloa ja terapiaa kaksinverroin:

Emmo -Arkeen ja juhlaan: Hyvää oloa skräppäyksestä Variston Sinellissä!: Hyvää oloa skräppäyksestä kurssi perustuu voimauttavan skräppäyksen menetelmään, jossa keskeisessä roolissa ovat valokuvat, luova-askartelu ...

Onko skräppäyksellä mitään rajaa?

Vaikka skräppäys alunperin tarkoittaakin tapaa, jolla valokuvia tai lehtileikkeitä tallennetaan, itse miellän termin hieman laajemmin. Koen myös korttien tekemisen ja kierrekansikirjojen kansien valmistamisen olevan jonkinasteista skräppäystä. Sisältyyhän niihinkin aina joku tarina, itselläni aika voimakkaastikin.
Millä tahansa sanalla mitäkin paperiaskartelua sitten kutsutaankaan, minulle se on jokatapauksessa parasta ajanvietettä, terapiaa, työtä ja mielihyvää.

Joitakin viikkoja sitten muilla mailla pitkään asustellut ystävä otti yhteyttä ja tilasi kaksi korttia. Sanoi tykkäävänsä tyylistäni. Ilahduin: Sen lisäksi, että pidän korttien tekemisestä valtavasti, minulla on siihen taidon lisäksi myös siis oma tyyli!
On vaikeampi hahmottaa sitä, mikä EI ole omaa tyyliä, kuin sitä, minkälainen on minun tunnistettava kädenjälkeni.
Lähdin siis innolla työskentelemään.

Kortti tyttövauvalle:

Pohjana skräppikartonkia, kuviopaperit jostain hassusta japanialaisaiheisesta tai kiinalaisaiheisesta askartelukirjasta, jonka sivuista suurin osa on tarkoitettu käytettäväksi. Melkein kaikki reunat rapsuttelin rikki ja lisäsin distressiä tehosteeksi, aged mahogany taisi olla.

Ilman pitsiä, nauhaa ja timangeja tämänaiheinen kortti ei pystyisi valmistumaan ;)

Sitten hääparille onnittelukortti:

Luxury-helmiäispohjaan tehty, Graphic 45 paperia ja jotain tekstipaperin jämää mukana. Omatekemiä kukkasia, Timpan stansseilla ja Sinellin lävistäjillä. Kukkasten tekemiseen hurahdin ihan täysin, niitä tuli tehtailtua toistakymmentä ja ajantaju katosi jonnekin pitkäksi aikaa...

Kotiyleisöni oli kohteliaasti hymyilevää joukkoa. Varovainen kommentti oli, että aika hempeitä (eikä se ollut kehu).
Eivät ymmärtäneet ollenkaan!

Toivottavasti korttien vastaanottajat ovat hempeiden juttujen ystäviä.

Täydellisyyttä on montaa lajia

Jos jotain olen oppinut lomallani, se on tämä:
Täydellinen onnellisuus ei toisinaan vaadi muuta kuin, että elää vaan, tässä hetkessä, eikä yritä liikoja.
Ympäristön ei tarvitse olla tietynlainen. Ihmisten ei tarvitse muuttua. Kaikkea ei tarvitse saavuttaa kerralla.

Joskus on kovasti hyödyksi, että tykkää katsoa maailmaa kameran linssin läpi. Se voi näyttää yllättävästi erilaiselta. Elokuvalta, postikortilta, julisteelta. Pääasia, että oikeasti katsoo, näkee.

Tein retken Kalasatamaan, yksin. Pidin paikasta ja pidin seurasta (yksin on vaikeaa riidellä tai ärsyyntyä, ainakin se olisi kertakaikkisen turhaa) Ainoa mitä jäin kaipaamaan, olisi ollut järjestelmäkamera. Alati mukana kulkeva haaveeni.

Rumakin voi olla... no, jos ei nyt ihan kaunista, niin mielenkiintoista, silmälle haastavaa. Urbaania, yllättävää, särmikästä.

Silmänkantamattomiin päällystettyä maanpintaa, aitoja, betoniporsaita ja siellä täällä joku yllättävä elonmerkki. Tai tässä tapauksessa ehkä jo melko kuollut, mutta jotenkin koskettava.

Määränpääni Kalasatamassa, Ihana kahvila, jäi sen kummemmin kuvaamatta. Kun istuin kahvini kanssa  auringon paahteeseen ja otin kirjan esiin, ei maailmaan mahtunut hyvään toviin juuri muuta.

Oli vain enää hienoinen tuulenvire, kaukaiset autojen äänet, satunnaiset lokkien kirkaisut ja tarina.
Se mitä siinä istuessani saavutin, on aarre, polttoaine, johon taatusti tulen palaamaan talven kylminä ja pimeinä iltoina. Lämpö ja rauha ja luovuuden lähde, aina löydettävissä muistoista uudelleen.

Itse kahvilasta sen verran, että se kannattaa kokea. Omistaja on sen selvästikin rakkaudella rakentanut, pieniä yksityiskohtia myöten. Hätkähdyttävää miten karuista ja rujoista elementeistä saa kaunista ja elävää.

Melkein kuin arki

Koko kotimatkan virkkasin. Kuinka kauan sitä jaksaisikaan, jos olis vaikka paljonkin pidempi automatka?

Tein pipon. Ihan omilla sovelluksilla. Inhoan kaikkia ohjeita, olivat ne sitten ruuanlaittoon tai käsitöihin liittyviä. En jaksa lukea niitä tarkkaavaisesti. En ymmärrä niitä. Joten pakko opetella itse miten mikäkin juttu toimii.

Piposta tuli tietysti väärän kokoinen, se ei mahdu nätisti omaan päähäni, eikä omien tyttöjenkään. Joten joku lähipiirin pikkutyttö tulee olemaan onnellinen lahjoituskohde ;)

Tästä kuitenkin intoutuneena sain matkan aikana toisenkin pipon vauhtiin. Tällä kertaa aloitin suoraan huipulta ;) eli päälaelta, eri tekniikalla. Jospa sitten tulis oikeamman kokoinen?

Tänään ei kuitenkaan ohjelmaan kuulu minkäännäköisiä käsitöitä. Ihan vain arkisia kuvioita ja vesisadetta. Mutta ei se mitään, kun loma kuitenkin jatkuu vielä pitkään!!