Raekuurojen leveyspiireiltä

Lämpö.
Ihminen tarvitsee lämpöä ollakseen ja tehdäkseen, varsinkin luodakseen. Kylmissään ei riemu kupli. Suunnitelmat ei kuki, puhe ei luista. Jos on ytimiään myöten jäässä, ei vaan voi olla hilpeää seuraa tai rakastavan rakentava.

Omalla tavallaan kiehtoviahan nämä viime päivien heittelehtivät säätilat ovat olleet, mutta soisin todellakin jo kesän tulevan. Tänään sain taas todeta, että olen vaan ihan äärimmäisen huono kestämään palelua. Neljä tuntia tuulen, sateen ja raekuurojen riepoteltavana, vohveleita paistaen (turnaus), oli himpun verran liian jäätävä kokemus. Luulin jonkun aikaa, etten ehkä ikinä sulaisi enää. Vaikka oli monta villapaitaa, oli villasukkaa ja pohjallista.
Sauna ja punaviini pelastivat kuitenkin lopulta.
Niin ne aina tekevät.

Lämpö.
Luovuus.

Äkkiä taas täynnä tarmoa ja toiveikkuutta, suunnitelmien pyörteissä. Nappasin käteeni ensimmäisen projektinalun mikä ulottuvilla oli.
Saksitelineen. Alunperin paljaan, puisen, käsittelemättömän.
Ja aloin maalata.

Askartelumaalia, siveltimellä ja sienellä.

Leimasinväriä meikkisiveltimellä.

Ja voimateipillä nauhaa, ihanaa Englannista tuliaisena tullutta nauhaa.

Leimasimella perhosia...

Valmista!