earth without art is just "eh"

torstai 5. huhtikuuta 2012

Lisää pääsiäistä

Pääsiäisaskarteluni pyörivät myös toisen teeman parissa. Joka lähti liikkeelle kuopuksen rairuohokorista, jonka oli askarrellut päiväkodissa. Kori oli tehty maitopurkista leikkaamalla, ja jollain perusmaalilla päälle maalaamalla. Rairuohon siemenet sievästi kasaan heitettynä, multakokkareen kyljessä. Siinä multaa ja siemeniä salaa tasoitellessani alkoivat suunnitelmat kyteä päässäni.

Kokeilin leikkaamista. Aivan mielettömän yksinkertainen ja helppo idea! Purkit loppuivat samantien kesken, olisin leikannut niitä kymmenittäin vauhtiin päästyäni. Olin innoissani; näistä tulisi kertakaikkiaan söpöimmät rairuohopurkit kautta aikojen täällä taloudessamme!
Kuinka ollakaan, kahden askartelutilan arkitodellisuus venytti taas projektia niin, että lopulta ruohot jäivät haaveeksi. Korit sain tehtyä kunnialla loppuun (ja samalla testailin ensimmäistä kertaa alkoholimusteitani), mutta siinä vaiheessa ketään ei olisi enää kiinnostanut rairuohojen kylväminen.

Tässä purkit alkuhuumassaan:


Ja tässä lopullisessa muodossaan:





Pitsit on uutena ostettuja, Sinellin valikoimista, mutta tuo musta nauha on jostain T-paidasta tai mekosta. Tiedättehän, niitä ripustuslenkkejä, mitkä aina roikkuvat kauluksen ulkopuolella, jos et leikkaa niitä pois? En voi niitä sietää paidoissa, mutta askartelussa ovat olleet käyttökelpoisia <3
Tarkoituksena oli lisäillä ties mitä muutakin, kuin pelkkää pitsiä ja nauhaa, mutta mihin se kaikki aika katosi??

Alkoholimusteilla kokeilin myös värjätä pieniä metallipurkkeja, mutta niistä joskus tuonnempana.

Loppujen lopuksi nämä pääsiäiskorit täyttyivät suklaamunista ja muista pikku yllätyksistä. Tuliaisiksi vein (ja vien) kaikki. Vaikka keskimmäiseni parahtikin kauhuissaan "annatko sä heti kaikki POIS!??"



ps. kuopukseni esitteli tänään juuri ylikasvanutta ja vähän nuupahtanutta rairuohoaan parhaalle ystävälleen: "Kato mun ruohoa. Se on jo nyrjähtänyt."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti